Ehdottomasti. Ei ole raamatullista perustaa oletukselle, että voiteluöljyn käyttö päättyi Vanhaan liittoon tai että se tulisi rajoittaa yksinomaan seurakunnan johtajiin, jotka rukoilevat sairaiden puolesta. Läpi Raamatun henkilökohtainen voitelu oli yleinen käytäntö Jumalan kansan keskuudessa. Ruutia kehotettiin peseytymään ja voitelemaan itsensä ennen kuin hän lähestyi Boasia (Ruut 3:3), Saarnaaja 9:8 kehottaa meitä olemaan antamatta öljyn puuttua päästämme, ja Jeesus itse kehotti opetuslapsiaan voitelemaan päänsä ja pesemään kasvonsa paastotessaan (Matt. 6:16–18). Hänen ohjeensa tarkoituksena ei ollut luoda uutta uskonnollista seremoniaa paastoamiselle. Pikemminkin henkilökohtainen voitelu oli niin tuttua, että siitä pidättäytyminen saattoi kiinnittää huomiota jonkun suruun tai paastoon. Jeesus halusi seuraajiensa jatkavan tavanomaista henkilökohtaista hoitoaan sen sijaan, että he näyttäisivät tarkoituksella kurjilta saadakseen uskonnollista tunnustusta. Voitelu ilmaisi myös surun päättymistä sekä ilon ja ennallistumisen paluuta, kuten osoittaa tapahtuma, jossa Daavid peseytyi, voiteli itsensä ja meni Herran huoneeseen palvomaan (2. Sam. 12:20). Uudessa testamentissa opetuslapset myös voitelivat sairaita öljyllä ja paransivat heidät (Mark. 6:12–13), kun taas Jaak. 5:14–16 antaa erityiset ohjeet vanhimpien rukoilemisesta ja voitelemisesta sairaiden puolesta. Henkilökohtainen voitelu ja muiden voiteleminen ovat siis molemmat läsnä raamatullisessa todistuksessa, vaikka niiden olosuhteet ja vastuut eroavat toisistaan.
Voiteluöljyn laaja henkilökohtainen käyttö jatkui varhaisten kristittyjen keskuudessa, mutta rajoittui vähitellen yhä enemmän seurakunnan tapojen ja muodollistuneiden uskonnollisten käytäntöjen kehittyessä. Läntisessä kirkossa voitelusta tuli lopulta vahvasti yhteydessä ennalta määrättyihin rituaaleihin, joita seurakunnan johtajat suorittivat, erityisesti vakavan sairauden ja kuoleman lähestymisen yhteydessä. Kirkon perinne ei kuitenkaan saa koskaan tulla lopulliseksi auktoriteetiksi sen määrittämisessä, mitä Raamattu sallii. Jokainen uskova on osa Jeesuksen Kristuksen kautta perustettua kuninkaallista pappeutta (1. Piet. 2:4–9), eikä henkilökohtainen voitelu vaadi pastorin tai muun uskonnollisen virkailijan lupaa. Tilanne on erilainen, kun voidellaan muita ihmisiä, asetetaan joku valta-asemaan tai pyhitetään paikkoja ja omaisuutta. Tällaiset toimet sisältävät raamatullisia periaatteita vastuusta, asettamisesta ja tunnustetusta auktoriteetista, joita ei tulisi sivuuttaa. Henkilökohtainen voitelu kuitenkin on edelleen uskovien käytettävissä näkyvänä ilmauksena uskosta, siunauksesta, ennallistamisesta ja Jumalalle omistautumisesta. Siitä ei koskaan saa tulla tyhjää riittiä, jota suoritetaan tavasta, taikauskosta tai uskonnollisesta velvollisuudesta. Sen tarkoitus on antaa ilmaus elävälle suhteelle Herran kanssa ja riippuvuudellemme Hänen Pyhästä Hengestään.
Voitelun Talo