Mitä eroa on Vanhan testamentin ja Uuden testamentin voitelulla?

Ero Vanhan testamentin ja Uuden testamentin voitelun välillä selkenee, kun tarkastelemme Jumalan alkuperäistä tarkoitusta kansalleen. Kun Hän kutsui Abrahamin, Hän lupasi, että kaikki maan heimot siunattaisiin hänen kauttaan (1. Moos. 12:1–3). Myöhemmin Jumala julisti aikomuksensa tehdä Israelista pappien valtakunta ja pyhä kansa (2. Moos. 19:5–6). Pappi palvelee Jumalaa muiden puolesta, joten tätä kutsua ei tarkoitettu hyödyttämään vain Israelia. Valitun kansansa kautta Jumala aikoi ilmoittaa itsensä kansakunnille. Vanhan liiton aikana papillinen palvelutyö ilmestysmajassa tuli kuitenkin erityisesti asetetun pappissuvun vastuulle. Kuninkaat asetettiin vastaavasti voitelun kautta, ja Pyhän Hengen voimaannuttaminen liitettiin erityisesti niihin yksilöihin, jotka oli kutsuttu palvelemaan Jumalaa vastuullisissa asemissa. Tämä yhteys tulee näkyväksi, kun Samuel voitelee Saulin ja Daavidin. Molemmissa kertomuksissa fyysinen voitelu liittyy läheisesti Herran Hengen tulemiseen (1. Sam. 10:1, 6; 16:13). Ulkoinen teko merkitsee jumalallista asettamista, kun taas Pyhä Henki tarjoaa sen täyttämiseen tarvittavan voiman.

Jeesuksen Kristuksen kautta Jumalan tarkoitus perustaa kuninkaallinen pappeus saa täyttymyksensä Uudessa liitossa. Jeesus on sekä ylimmäinen pappimme että kuninkaamme, ja Hänen uhrinsa kautta meidät on tuotu lähelle Isää. Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä 2:4–9 uskovia kuvataan eläviksi kiviksi, joista rakennetaan hengellinen huone, pyhä pappeus ja kuninkaallinen pappeus. Ilmestyskirja 1:5–6 julistaa vastaavasti, että Jeesus on tehnyt meistä kuninkaita ja pappeja Jumalalleen ja Isälleen. Tämä kutsu ei ole varattu pienelle erityisesti asetettujen seurakunnan johtajien ryhmälle; jokainen aito Jeesuksen seuraaja kuuluu Hänen kuninkaalliseen pappeuteensa. Pyhän Hengen vuodattaminen helluntaina osoittaa edelleen tämän uuden todellisuuden poikkeuksellisen merkityksen. Uskovat ovat nyt Jumalan Hengen asuinsija ja heidät on kutsuttu palvelemaan Häntä maailman puolesta. Tämä ei tarkoita, että seurakunta olisi korvannut Israelin tai että Jumalan lupaukset juutalaiselle kansalle olisi peruutettu. Room. 11:16–18 kuvaa kansakunnista tulevia uskovia oksina, jotka on oksastettu viljeltyyn oliivipuuhun, jakaen sen rikkauden samalla kun juuri kannattaa niitä. Fyysinen voitelu säilyy merkityksellisenä Uuden liiton aikana, mutta sen suurempi merkitys löytyy nyt Jeesuksen Kristuksen kautta saatavilla olevasta hengellisestä todellisuudesta: Jumalan kansasta, joka on täynnä Hänen Henkeään ja palvelee Hänen kuninkaallisena pappeutenaan.